Tästä suunta voi olla vain ylöspäin... ?

Aikaisemmin en tainnut kirjoittaakaan siitä, että tulin tänne tosiaan jo viikko sitten koska ensimmäisellä viikolla yliopistolla oli tutustumisviikko vaihto-opiskelijoita varten. Aikataulu ja ilmoittautumisohjeet yhteisille aktiviteeteille tuli sähköpostilla lähtöäni edeltävänä perjantai-iltana. Noh, selailin sitten tapahtumat läpi sunnuntai-iltana, kun pääsin perille, ja yritin ilmoittautua niihin, mutta ne olivat kaikki täynnä yhtä lukuunottamatta: Pampering Afternoon perjantaina. Senkin jouduin lopulta perumaan, kun makasin kuumeessa kämpillä. Missasin siis kaikki vaihto-opiskelijoille tarkoitetut vapaa-ajan tapahtumat. Iltabileisiin pämppäämään en ole jaksanut lähteä, mutta päivätapahtumat olisivat olleet kiinnostavia ja hyödyllisiä. Tänään sain kuulla, että tapahtumiin olivat saaneet ängettyä itsensä mukaan myös sellaiset opiskelijat, joilla ei ollut osallistumiseen oikeuttavaa lippua... Eihän suomalaisella "kiltillä tytöllä" tällainen käynyt edes mielessä. Jotenkin ottaa takaraivoon, miten kaikki on täällä koululla järjestetty.

Kevätlukukausi alkoi virallisesti tänään... ja sen kyllä huomaa. 

Mielenkiintoinen on myös se, miten koulu valvoo oppilaiden läsnäoloa. Jokaisessa luokassa on kortinlukija, johon oppilaan pitää luokkaan saapuessaan käydä piippauttamassa opiskelijakorttinsa, jotta hänet lasketaan läsnäolevaksi oppitunnille. Myöhässä saa olla 15 minuuttia, mutta jos tästä myöhästyy yhtään enempää... sitten vaan ei ole tunnilla läsnä eikä asialle oikein voi mitään. Siinä ei anteeksipyytelyt auta. Jos myöhästymiselle on hyvä syy, ilmeisesti silloin voi käydä täyttämässä jonkinlaisen kaavakkeen jossain toimistossa, ja sitten harkitaan oliko syy tarpeeksi pätevä. Kaikilla kursseilla on läsnäolopakko ja jos on poissa ilman pätevää syytä, ei pääse kurssista läpi. Samoin menetellään kurssitöiden ja tehtävien kanssa - myöhässä palautettuja ei oteta vastaan. Aikamonen natsi-meininki, mutta koskee tasapuolisesti kaikkia. Toisaalta tämä on vaihtelua, kun vertaa oman koulun perseilyyn, jossa opiskelijat tulevat ja menevät miten huvittaa ja kursseista pääse läpi vaikka ei tehtäviä palauttaisikaan. Itse meinasin jo heti ensimmäisenä aamuna unohtaa piipata itseni läsnäolevaksi, pitää siis olla tarkkana!

Loppuviikosta testasin myös linja-autoliikennettä. Liikenneyhteydet kämpältä keskustaan ovat oikein hyvät: parikin eri bussia ajaa noin 10 minuutin välein suoraan keskustaan noin 20 minuuttia. Rahastussysteemi bussissa on aika erikoinen: jos matkustaja haluaa maksaa matkansa kertamaksulla, summan on oltava tasaraha (1,90 puntaa) koska rahaa ei anneta takaisin. Lootassa, johon rahat tiputetaan, lukee "pounds preferred", joten ilmeisesti siitäkään ei oikein pidetä, että matkustaja haluaisi maksaa tasarahalla eli hiluilla. Halutessaan matkustaja voi kuitenkin kirjeitse pyytää liikennelaitokselta ylimääräisenä maksettuja rahojaan takaisin - tästä pitää tietenkin olla kirjalliset todisteet liitteenä jokaisesta bussimatkasta. Lisäksi kertamaksu käy vain yhteen bussimatkaan kerrallaan ja vaihtoja ei hyväksytä. Jokaiseen bussiin pitää siis maksaa kertamaksu uudestaan. Kuukauslippu, joka maksaa 38 puntaa, tuntuu liian kalliilta, koska saan Kirstyltä todella usein kyydin yliopistolle ja usein takaisinkin.

Tuttu naama bongattu lounaalla. Finn ice...?

Ensimmäinen viikko täällä ei siis oikein ole mennyt putkeen. Kaiken kruunasi vielä se, että olin sairaana ja kuumeessa loppuviikon. Itseasiassa sen jälkeen kun sairastuin, en ole palellut niin pahasti kuin aikaisemmin. Kun kuume laski, jopa hikoilin! Se oli kaikesta huolimatta mukavaa! Olisiko palelu sitten ollut alkavaa flunssaa, en osaa sanoa. Kurssivalinnat koululla eivät ole vieläkään selvinneet vaikka opetus on jo alkanut (kohta alkaa ahdistaa, jos ei ala pian tapahtumaan). Ilma on ollut hyvin harmaa, sateinen ja tuulinen (aurinko on välillä kyllä pilkahdellut), mutta tätä tietenkin osasin odottaakin. Positiivisia asioita ovat olleet ne uudet paikalliset ihmiset, jotka olen onnistunut täällä tapaamaan, vaikka heitä vasta kourallinen on ollutkin. Kevättä kohti sää paranee myös jonkin verran, vaikka ihmeitä ei kannatakaan tässä kaupungissa sen suhteen odottaa. Glasgow sijaitsee kuulema maantieteellisesti sellaisessa paikassa, jossa sataa aina.

Kipeenä...

Niin siinä sitten kävi. Jotenkin ajattelin, että olisin kestänyt vähän pidempään, mutta vieraat pöpöt iskivät kimppuun samantien. Kävin Kirstyn kanssa keskiviikkona "drinksuilla" hänen kaverinsa Adamin ja tämän uuden kämppiksen Andyn kanssa. Adam oli vielä toipumassa omasta flunssastaan, joten sain pöpön varmaan häneltä. Tarkoituksena oli siis käydä heillä vierailulla, viettää iltaa, maistella pari sidukkaa (onnistuin ostamaan ihan kammottavan imeliä, yök) ja tulla hyvissä ajoin takaisin. Noh... baariinhan sitä sitten päädyttiin ja takaisin kotiin tultiin neljältä aamulla. Skottilaiset alkoholinkäytön perinteet siis kunniaan. Ennen baariin lähtöä maistelimme porukalla tuliaiseksi tuomaani mini-salmari-pulloa, mutta kukaan muu kuin minä ei tietenkään pitänyt siitä. Muiden salmarin maistamis -ilmeiden seuraaminen on kuitenkin aina yhtä hauskaa.

Andy on supermukava ja kutsui minut tupareihinsa, mutta enhän minä kipeänä jaksanut sinne lähteä. Andy on kova jääkiekkofani, joten pelkästään se, että olen Suomesta tuntui olevan hänestä mahtavaa. Andy lupasi viedä minut Celticin peliin (!!!), mikä olisi varmasti unohtumaton kokemus. Celticin kotistadion on itseasissa ihan lyhyen kävelymatkan päässä meiltä. Se on muuten jännä, miten alkuillasta minun piti oikein pinnistellä, että ymmärsin, mitä Kirsty, Adam ja Andy puhuivat keskenään, mutta parin sidukan jälkeen kaikki oli jo aivan helppoa. Ymmärrän muutenkin skottimurretta paremmin kuin osasin odottaa. Andy ja Adam olivat mukavia heppuja molemmat, toivottavasti voin viettää myöhemminkin aikaa heidän kanssaan.

Ulkomailla usein hauskinta on kaiken uuden ja paikallisen maistaminen. Tänään maistoin limua nimeltä Irn-Bru. Kaikki vaihto-oppilaat saivat yhden tölkin tätä Skotlannin myydyintä ja UK:n 3. myydyintä limua tervetuliaiskassissa. Keinotekoisen kirkkaan oranssi litku muistutti jotain purkkamerkkiä (maultaan tropical tms.), jota en nyt saa päähäni. Vaikka kaikki paikalliset tuntuvat täällä vannovan Irn-Brun nimeen, ei se tehnyt minuun suurta vaikutusta. Kyllähän sitä joi, mutta kun en muutenkaan juo limuja, niin eipä tuota tule varmaankaan toiste maistettua.

Sain tänään vihdoin kiinni yliopistolla opettajan, jonka kanssa katsoin kurssitarjontaa ja aikatauluja läpi. Varmuutta en vieläkään saanut valintoihini, koska kursseista vastaavia opettajia ei saatu kiinni. Melko suurella varmuudella pääsen Motion graphics- ja 3D Visualisation -kursseille. Yhteensä minun pitäisi siis ottaa kolme kurssia ja toivon todella, että tämä säätö loppuisi maanantaina ja saisin opiskeluuni selvät sävelet ja aikataulut lyötyä lukkoon.

Flunssaista oloani ei yhtään helpota se, että täällä on vieläkin ihan pirun kylmä. Kylmyys täällä on jotenkin niin läpitunkevaa, että ärsyttää! 24/7 hytinää, hitto kun ottaa päähän. Ainoa paikka, missä voin kunnolla lämmitellä, on suihku (vedenpaine on tosin ihan onneton). Muuten saa olla koko ajan varpaat ja sormet sinisenä. Suomessa on sentään sisällä lämmin ja hanasta tulee kunnolla vettä, perskutarallaa. Tutkin Kirstyn kanssa huoneeni ikkunaa lähemmin ja huomasimme, että ikkuna on alareunasta noin sentin raollaan. Että ei ihmekään, että vetää. Tilkitsimme ikkunan pikkupyyhkeilla ja se on auttanut hieman. Löysin onneksi Primarkista lämpimän, mukavan ja halvan eläinhaalarin (täällä niitä kutsutaan nimellä 'onesie'). Valitsin eläimekseni pandan.

Karhuisa asento

Ensitunnelmia

Huh, perillä ollaan. Lennot menivät oikein sutjakkaasti ja ongelmitta, vaikka minua väsytti kuin pientä eläintä 4 tunnin yöunien jälkeen. Onnekseni sain aamulla kyydin lentokentälle, en nimittäin niin hermostuneena ja jännittyneenä olisi itse löytänyt sinne.

Perillä Glasgown lentokentällä minua tuli vastaan tuleva kämppikseni Kirsty, joka paljastui oikein mukavaksi tyypiksi. Minusta tuntui heti, että olemme samalla aaltopituudella ja kämpälle päästyäni tuntoni vahvistuivat. Monet huonekalut, esineet ja värit olivat kuin minun valisemiani. Tulemme oikein hyvin juttuun ja Kirsty on heittänyt minua yliopistolle ja takaisin, kun hän itse sattuu olemaan aivan yliopiston lähellä töissä. Asunto ei tosin ole lainkaan niin lähellä keskustaa, kuin asuntoilmoituksen kartta väitti (liekkö bugi vai mikä). Vuokra tosin on edullisempi. Kämppä ja kämppis kuitenkin tuntuvat niin sopivilta, etten anna etäisyyden haitata. Etenkin kun saan aina kyydin keskustaan, kun aikataulumme vain natsaavat yhteen. Eikä bussilla kulkeminenkaan ole niin hankalaa, yhteydet ovat hyvät. Julkisia kulkuvälineitä en tosin ole vielä joutunut kokeilemaan.

Vaikka monet olivat etukäteen varoitelleet siitä, että täällä on todella kylmä sisällä, en siltikään osannut odottaa näin sisuskaluja jäätävää koleutta. Huoneeni ikkuna vuotaa todella pahasti, mutta onneksi Kirsty lupasi ottaa vuokranantajaan yhteyttä, josko joku tulisi vilkaisemaan onko ikkunassa jotain vikaa. Ikkunan edessä on kirjoituspöytä, jota ei voi käyttää tarkoitukseensa, koska sen ääressä on liian kylmä istua. Pöydällä on piianpeili, joka olisi kätevä meikkaukseen, mutta kun yritin käyttää sitä tänä aamuna, se ei onnistunut. Aina kun toin naamani lähelle peiliä, se meni hengityksestäni niin pahasti huuruun, etten nähnyt siitä mitään. Ensimmäinen yö oli aika vaikea, koska minulla oli niin kovin kylmä, vaikka päälläni oli pitkähihainen pitkä yöpaita, polveen asti ulottuvat villasukat, legginsit, villapaita ja käsivarrenlämmittimet. Toinen yö oli jo helpompi, kun sain Kirstylta lainaan kuumavesipullo-pehmolelun.

Uusi paras kaverini Herra Hippo -kuumavesipullo

Yliopistolla kaikki on tuntunut toistaiseksi hyvin hankalalta ja jähmeältä. Ensi töikseni minun piti mennä yliopistolle rekisteröitymään opiskelijaksi, käyttäjätunnuksen ja salasanan tätä varten olin saanut pari päivää aiemmin sähköpostiini. Asia, jota en todellakaan osannut odottaa oli se, että yliopistolla oli mahdotonta päästä missään nettiin! Monenlaisten mutkien kautta 3 tunnin säädön ja häsläämisen jälkeen pääsin vihdoin nettiin hakemaan tarvittavat tiedot sähköpostista vaihto-opiskelijoita auttavan vapaaehtoisopiskelijan tunnuksilla. Hän oli onneksi avulias, mukava ja hämmentävän pitkäpinnainen tyyppi. Seuraava haaste olikin kampuksen Wifin saaminen toimimaan Linux-koneellani. Yliopiston sivuilta löytyi kyllä ohjeet kaikille muille käyttöjärjestelmille. Onneksi lopulta löysin opettajan, joka osasi auttaa minua ongelmassani. Itse rekisteröitymiseen ja tietojen täyttämiseen meni siis noin 15 minuuttia, mutta kaikkeen nettihäsäämiseen sen ympärillä n. 5 tuntia...

Toisena päivänä oli infotilaisuus vaihto-opiskelijoille, joka selvensi jonkin verran asioita. Tosin kursseja en päässyt vieläkään valitsemaan. Opiskelijat oli jaettu ryhmiin sen mukaan, mitä he olivat ilmoittaneet haluavansa opiskella ja ryhmistä huolehti aina se opettaja, joka näitä aineita opetti. Noh, minulle määrätty opettaja ei ollut paikalla ja palaa töihin vasta torstaina, joten saan mielenrauhan kurssien suhteen vasta sitten, kun hän ehtii minut tavata. Lähes kaikki muut siis saivat asiansa järjestykseen, joten olo oli orpo ja ulkopuolinen. Suomalaisia sentään yliopistolla tuntuu riittävän, ja joidenkin kanssa ehdin tänään jo jutustellakin.

Vaikka kaikki tämä vuodatus kuulostaakin aika negatiiviselta, niin mieli on ihan hyvä. Kylmyys on aiheuttanut nukahtamisongelmia, mutta olen kuitenkin saanut nukuttua hyvin ja pitkiä yöunia. Ongelmat yliopistolla selviävät varmasti tällä viikolla sopivasti ennen kuin koulu alkaa maanantaina. Kämppä, kämppis ja kämppiksen kisuli (joka nytkin nukkuu kerällä sylissäni) eivät voisi juuri mukavampia olla. Oma huone on tosin vähän karu, mutta eikohän täällä sen n. 4 kuukautta viihdy (ehkä sitten viihty, kun saan kokolattiamaton pestyä/puhdistettua/tehtyä sille jotain... se on sanalla sanoen ÄLLÖ).

Ennen lähtöäni sain valtavan määrän tukea ja apua ystäviltäni (+ ystävien avo/aviopuolisoilta!) ja sukulaisiltani. Kiitos vielä kaikille kovasti. Toivottavasti pääsen joskus tekemään teille kaikille vastapalveluksen. Suurkiitos myös vanhemmilleni, jotka kestivät melkein kaksi viikkoa tätä kiukuttelevaa kakaraa, joka käyttäytyi välillä kuin persiiseen ammuttu karhu. Stressi ja väsymys ottivat välillä vallan. Vähän nolottaa, kun ottaa huomioon miten paljon apua heiltäkin sain.

Kakara pääsi kuitenkin ehjänä perille. :)

Yövarustukset päälle ja nukkumaan!