Franz Ferdinand on pienempi kuin kolme

Tiistaina se päivä sitten vihdoin koitti, jota olin odottanut elokuusta asti (jolloin liput hommasin), nimittän Franz Ferdinandin keikka. Itse bändiähän olen fanittanut jo vuosia, mutta koskaan en ole päässyt keikalle asti. Nyt siihen oli loistava tilaisuus ja koska bändi aikanaan perustettiin Glasgowssa, niin mikäpä sen parempaa kuin päästä koti-yleisön sekaan. Mukaani sain värvättyä hyvän ystäväni Riikan, jonka kanssa kuuntelimme Franz Ferdinandia jo "villissä nuoruudessamme". Riikka suostui keikan kuvaajaksi, joten sain itse keskittyä fiilistelyyn ja hoilaamiseen. Siitä olen erittäin kiitollinen. Tässä kirjoituksessa käytetyt kuvat ja videot ovat kaikki Riikan kuvaamia!

Lähtökuopissa...

Tarkoituksena oli päästä eturiviin (tottakai!), mutta lähtö viivästyi sen verran, että jono oli keikkapaikan ulkopuolella muodostunut sen verran pitkäksi, että löysimme itsemme loppujen lopuksi toisesta rivistä. Se ei näkyvyyttä eikä tahtia haitannut, koska onnistuin onneksi muiluttamaan itseni sellaisen likan taakse, joka oli pituudeltaan minua vain leukaan asti. Lisäksi tämä paikka oli juuri laulajan (Alex) mikin alla, mikäs sen parempaa.

Keikka alkoi rytinällä lempparibiisilläni uudelta albumilta, Bullet:



Energia keikalla oli aivan mieletön. Vaikka osasinkin odottaa hyvää showta, ylitti keikka odotukseni. Laulut olivat sopivasti hittejä ja harvemmin livenä kuultuja kipaleita, tasaisesti kaikilta levyiltä. Kuulin myös monet lempparibiisini. Parin tunnin keikan aikana rymisteltiin läpi 23 laulua, aivan mahtavaa.

Paine lavaa kohden kasvoi tasaisesti keikan loppua kohden eikä mustelmilta vältytty. Taistelin kuitenkin kuin eläin pitääkseni paikkani. Känniääliöitä ja tunkemista olen keikoilla ennenkin kohdannut, mutta tämä meininki oli jo ihan omassa luokassaan. Keikan jälkeen olimme molemmat hiestä litimärkiä, väsyneitä ja onnellisia.

Etenkin hittibiisien aikana meno yleisössä oli hurjaa, hyvä esimerkki on alla oleva Riikan urheasti kuvaama Do you want to:


 
Bändin bussit oli pysäköity keikkapaikan eteen, joten en voinut vastustaa kiusausta ja jäimme ovelle kytikselle, josko poitsut ehtisivät vaihtamaan muutaman sanasen lähtiessään. Eihän tällaista tilaisuutta voinut jättää käyttämättä! Basisti, Bob, tulikin ulos aika pian, muttaa muuta poppoota saimme odotella tunnin verran. Ja tämä tunti tuntui todella pitkältä, koska ulkona oli kylmä ja olimme hiestä märkiä. 

Lopulta kuitenkin pääsimme Alexin juttusille ja kerroimme, että olemme tulleet Suomesta asti keikalle. Alex oli otettu ja sanoi, että siitä onkin vuosia, kun he ovat olleet Suomessa ja kertoi meille, että he nauhoittivat sinkkujen B-puolia studiolla Helsingin satamassa. Mukana oli kuulema jokin suomalainen bändi, joka oli todella suosittu 80-luvulla, mutta Alex ei millään muistanut tämän bändin nimeä. Itselle tuli jälkeenpäin mieleen, että olisikohan ollut Hanoi Rocks? Ainakin he ovat joskus levyttäneet samalla studiolla, mutta Google ei kerro enempää. Enpä tiennyt tätäkään mielenkiintoista asiaa. Kiitimme kovasti loistavasta keikasta ja saimme halit ja kuvat. Miten voi nainen näyttää noin maaniselta... jos hymy oli yhtään leveämpi, naama repeäisi...

Hangon keksi ja väsynyt muusikko

Tällä kertaa tämmöinen fanitytön purkautuminen. On se ihan mukavaa tuntea itsensä teiniksi jälleen vaikka jo kolmeakymppiä kolkutteleekin. Paras keikka, jolla olen koskaan ollut. Milloin pääsee uudestaan?

(Loput Riikan videot löytyvät täältä)

Perth

Eipä ole hetkeen ollut aikaa päivitellä blogia! Koululla kiirettä riittää, joten stressi on sen mukainen ja siksi varmaan terveytenikin petti taas. Tämä viikko on vietetty yskien ja niistäen, mutta levolle ei silti ole ollut aikaa. Ensi viikolla pääsen ottamaan rennommin, koska hyvä ystäväni tulee lauantaina reilun viikon vierailulle. Odotan sitä innolla! Odotan myös innolla tiistain Franz Ferdinand -keikkaa, jota olenkin odotellut elokuusta asti, kun sain liput hankittua. Kaikenlaista kivaa siis tiedossa. Viime viikonloppuna kävin Kirstyn kanssa Edinburghin eläintarhassa, mutta siitä lisää kunhan saan päivän parhaat otokset valittua.

Tällä kertaa voisin jakaa muutaman kuvan Student Tours Scotlandin järjestämältä reissulta Perthiin, jolla kävin reilu viikko sitten. Lähdimme aamuvarhaisella sateisesta Glasgowsta kohti koillista. Perillä sää oli harmaa, mutta kuitenkin sateeton ja kirkastui iltaa kohden. Perth oli kaunis, sympaattinen ja viehättävä noin 50 000 asukkaan kaupunki.

Näkymä sillalta Tay-joelle

Vanha hautausmaa, johon sattumala törmäsin

Fair Maid of Perth, Sir Walter Scottin samannimisestä romaanista

Kiipesimme heti perille päästyämme 222 metriselle Kinnoull Hillille ja siinä oli kunto koetuksella. Jalat olivat kipeänä vielä muutamana päivänä reissun jälkeen, hyvää treeniä siis. Vaatetta minulla oli vaan ihan liikaa päällä ja soijaa pukkasi ihan kunnolla. Huipulla tuuli kovasti (hiki kuivui tehokkaasti) ja näkymät olivat upeat. Kukkulalla seisoi Lord Grey of Kinfaunsin vuonna 1829 rakennuttama näkötornin raunio, Kinnoull Tower. Torni siis oli tosiaan rakennettu raunioksi, pelkästään maisemaa kaunistamaan, rakennelmaa ei koskaan käytetty mihinkään.

Perth pilkistää oikealla

Kiva reissu kaiken kaikkiaan. Mielenkiintoista vihdoin päästä näkemään muitakin kaupunkeja kuin Glasgow. Vaikka Kirstyn kanssa jo Edinburghissa piipahdinkin, niin emme itse kaupunkiin ehtineet tutustua. Se reissu tehdään sitten joku toinen viikonloppu.

Kaikkeen tottuu

Reilu kuukausi on nyt mennyt ja alan pikkuhiljaa tottua täällä elämiseen. Asiat jotka hämmensivät minua aluksi tuntuvat nyt suht normaalilta. Näista asioista muutamia mainitakseni:

- Ihmiset ylittävät autotien ihan mistä sattuu ja milloin heitä huvittaa. Välillä tuntuu, että heitä ei kiinnosta tiellä liikkuvat autot laisinkaan (eikä hengissä pysyminen). Itseäni hirvitti tämä aluksi, etenkin kun istuin pelkääjän paikalla Kirstyn autossa. Minulle on kerrottu, että täällä yliajotilanne / törmäys jalankulkijan kanssa määritellään lähes poikkeksetta kuskin viaksi, joten heidän pitää olla aina varuillaan ja ajaa hitaasti. Siksi jalankulkijat tuntuvat luottavan siihen, että autoilijat varovat heitä. Olen yrittänyt elää maassa maan tavalla, mutta autotietä ylittäessä katson silti molempiin suuntiin, ennen kuin töytäisen tielle.

- Alan vähitellen tottua myös "vääränpuoleiseen" liikenteeseen, enkä enää säiky autossa istuessani muita autoja... Aluksi luulin, että joku meinaa vähän väliä rysäyttää kylkeen! Toisenpuoleisen liikeenteen huomaa yllättäen myös kadulla kulkiessa. Ihmiset kuuluu ohittaa samoin kuin autotiellä, vasemmalta puolelta. Pariin kertaan piti tanssahdella vastaantulijoiden kanssa, ennenkuin tämä painui muistiin.

- Kaduilla ei näy juopottelevia ihmisiä viikonloppuisin. Jos jää poliisin haaviin kadulla avonainen pullo kädessä, saa 50 punnan sakon. Tässä ollaan aika tarkkoja.

- Jotta saa laitteeseensa sähköä ei riitä, että pistokkeen laittaa seinään. Jokaisen pistorasian kohdalla on vielä erikseen vipu, mikä pitää napsauttaa on-asentoon. Tämä on muutaman kerran unohtunut ja aiheuttanut hämmennystä... mutta alan pikkuhiljaa muistamaan!

Puolet keittiön vivuista... kun vaan muistaisi mikä tekee mitäkin.

- Pulloja ja tölkkejä ei kierrätetä millään lailla. Aluksi niiden roskiin heittäminen tuntui niin oudolta, kuin olisi heittänyt rahaa roskiin! Samaan roskiin menevät kaikki: lasi, pahvi, ruoka, paperi... kaikki. Kierrätystä ei juuri harrasteta. Tämä tuntui aluksi aika ahdistavalta, mutta kummasti kaikkeen turtuu.

- Sade. Sitä tulee usein ja paljon. Ihmettelin aluksi, miksei ihmiset täällä kanna mukanaan sateenvarjoa 24/7, koska erittäin todennäköisesti jossain vaiheessa päivää sataa kuitenkin. Ihmiset eivät vain välitä sateesta, he vetävät hupun päähänsä ja jatkavat matkaa. Olen huomannu, että itsekin olen alkanut jättää sateenvarjon kotiin useammin, kuin otan sen mukaan. Olen myös alkanut harmitella sitä, että takissani ei ole huppua.

Sateinen kotikatumme olohuoneen ikkunasta kuvattuna.

- Kylmyys. Olen todellakin tottunut siihen! En enää edes tarvitse kuumavesipulloa joka päivä.

- Ihmiset ovat mukavia ja kohteliaita. Kiitos ja anteeksi kuuluvat sanavarastoon. Takanakulkijalle pidetään AINA ovea auki. Muutaman kerran on pitänyt ottaa pari juoksuaskelta, ettei ystävällinen henkilö joudu liian pitkään seisomaan pitämässä ovea auki. Tätä tapaa en aio unohtaa, kun palaan Suomeen.

Lopuksi äärimmäinen ystävällinen ele, jonka kohteena sain olla tänään. Kirsty oli viikonloppuna käymässä isovanhempiensa luona ja edellisellä vierailullaan hän oli maininnut isoäidilleen, että noudatan gluteenitonta ruokavaliota. Noh... Nyt Kirsty toi minulle tuliaisena ison kauppakassillisen erilaisia gluteenittomia tuotteita, jotka hänen isoäitinsä oli ostanut minulle! Minulle, täysin tuntemattomalle ihmiselle, jota ei ole koskaan tavannut! Täytyy myöntää, että olin aika mykistynyt. Kaikki tuotteet ovat vieläpä minulle sopivia ja täysin vehnättömiä (ainoastaan kaurakeksien kanssa minun pitää noudattaa varovaisuutta ja kokeilla kestääkö masuni kauraa).

Pussista löytyi suklaamuffinsseja, soijakaakaota, tummaa paahtoleipää ja sämpylöitä, riisi/maissi-pastaa, soijavanukkaita, näkkäriä, kaurakeksejä ja sitruunakakkusia. Normaalisti en koskaan osta gluteenitonta leipää tai kakkua kaupasta, mutta nämä menevät kyllä hyvällä ruokahalulla alas. Aikamoista.