Kaikkeen tottuu

Reilu kuukausi on nyt mennyt ja alan pikkuhiljaa tottua täällä elämiseen. Asiat jotka hämmensivät minua aluksi tuntuvat nyt suht normaalilta. Näista asioista muutamia mainitakseni:

- Ihmiset ylittävät autotien ihan mistä sattuu ja milloin heitä huvittaa. Välillä tuntuu, että heitä ei kiinnosta tiellä liikkuvat autot laisinkaan (eikä hengissä pysyminen). Itseäni hirvitti tämä aluksi, etenkin kun istuin pelkääjän paikalla Kirstyn autossa. Minulle on kerrottu, että täällä yliajotilanne / törmäys jalankulkijan kanssa määritellään lähes poikkeksetta kuskin viaksi, joten heidän pitää olla aina varuillaan ja ajaa hitaasti. Siksi jalankulkijat tuntuvat luottavan siihen, että autoilijat varovat heitä. Olen yrittänyt elää maassa maan tavalla, mutta autotietä ylittäessä katson silti molempiin suuntiin, ennen kuin töytäisen tielle.

- Alan vähitellen tottua myös "vääränpuoleiseen" liikenteeseen, enkä enää säiky autossa istuessani muita autoja... Aluksi luulin, että joku meinaa vähän väliä rysäyttää kylkeen! Toisenpuoleisen liikeenteen huomaa yllättäen myös kadulla kulkiessa. Ihmiset kuuluu ohittaa samoin kuin autotiellä, vasemmalta puolelta. Pariin kertaan piti tanssahdella vastaantulijoiden kanssa, ennenkuin tämä painui muistiin.

- Kaduilla ei näy juopottelevia ihmisiä viikonloppuisin. Jos jää poliisin haaviin kadulla avonainen pullo kädessä, saa 50 punnan sakon. Tässä ollaan aika tarkkoja.

- Jotta saa laitteeseensa sähköä ei riitä, että pistokkeen laittaa seinään. Jokaisen pistorasian kohdalla on vielä erikseen vipu, mikä pitää napsauttaa on-asentoon. Tämä on muutaman kerran unohtunut ja aiheuttanut hämmennystä... mutta alan pikkuhiljaa muistamaan!

Puolet keittiön vivuista... kun vaan muistaisi mikä tekee mitäkin.

- Pulloja ja tölkkejä ei kierrätetä millään lailla. Aluksi niiden roskiin heittäminen tuntui niin oudolta, kuin olisi heittänyt rahaa roskiin! Samaan roskiin menevät kaikki: lasi, pahvi, ruoka, paperi... kaikki. Kierrätystä ei juuri harrasteta. Tämä tuntui aluksi aika ahdistavalta, mutta kummasti kaikkeen turtuu.

- Sade. Sitä tulee usein ja paljon. Ihmettelin aluksi, miksei ihmiset täällä kanna mukanaan sateenvarjoa 24/7, koska erittäin todennäköisesti jossain vaiheessa päivää sataa kuitenkin. Ihmiset eivät vain välitä sateesta, he vetävät hupun päähänsä ja jatkavat matkaa. Olen huomannu, että itsekin olen alkanut jättää sateenvarjon kotiin useammin, kuin otan sen mukaan. Olen myös alkanut harmitella sitä, että takissani ei ole huppua.

Sateinen kotikatumme olohuoneen ikkunasta kuvattuna.

- Kylmyys. Olen todellakin tottunut siihen! En enää edes tarvitse kuumavesipulloa joka päivä.

- Ihmiset ovat mukavia ja kohteliaita. Kiitos ja anteeksi kuuluvat sanavarastoon. Takanakulkijalle pidetään AINA ovea auki. Muutaman kerran on pitänyt ottaa pari juoksuaskelta, ettei ystävällinen henkilö joudu liian pitkään seisomaan pitämässä ovea auki. Tätä tapaa en aio unohtaa, kun palaan Suomeen.

Lopuksi äärimmäinen ystävällinen ele, jonka kohteena sain olla tänään. Kirsty oli viikonloppuna käymässä isovanhempiensa luona ja edellisellä vierailullaan hän oli maininnut isoäidilleen, että noudatan gluteenitonta ruokavaliota. Noh... Nyt Kirsty toi minulle tuliaisena ison kauppakassillisen erilaisia gluteenittomia tuotteita, jotka hänen isoäitinsä oli ostanut minulle! Minulle, täysin tuntemattomalle ihmiselle, jota ei ole koskaan tavannut! Täytyy myöntää, että olin aika mykistynyt. Kaikki tuotteet ovat vieläpä minulle sopivia ja täysin vehnättömiä (ainoastaan kaurakeksien kanssa minun pitää noudattaa varovaisuutta ja kokeilla kestääkö masuni kauraa).

Pussista löytyi suklaamuffinsseja, soijakaakaota, tummaa paahtoleipää ja sämpylöitä, riisi/maissi-pastaa, soijavanukkaita, näkkäriä, kaurakeksejä ja sitruunakakkusia. Normaalisti en koskaan osta gluteenitonta leipää tai kakkua kaupasta, mutta nämä menevät kyllä hyvällä ruokahalulla alas. Aikamoista.

 

Loch Lomond

Viime aikoina on tuntunut, etten ole muuta ehtinyt tekemäänkään kuin koulutehtäviä, joten olen päättänyt laskea omia standardejani, jotta pääni ei leviä stressistä. Vähemmälläkin panostuksella pärjää, pilkunviilajan pitää nyt hellittää. Sain kuitenkin vihdoin käytyä Loch Lomond -reissuni kuvat läpi. Huh, niitä oli paljon. Muistan jo kuvia ottaessani ajatelleeni, että nyt näitä tulee kyllä liikaa, mutta niiden maisemien äärellä sormi kameralla elää ihan omaa elämäänsä. Kuvia ei vaan voi olla ottamatta!

Aloitimme matkamme yhdeksältä aamulla bussi täynnä porukkaa ensimmäisenä kohteenamme Loch Lomondin itäpuolelle sijaitseva Balmaha, joka on tunnettu ulkoilu- ja patikointireiteistään. Kävelimme pienen matkan metsän läpi ja kiipesimme Conic Hillille, josta avautui upeat näkymät.

Balmahasta lähdimme kohti Ballochia, jota kutsutaan portiksi Loch Lomondille ja kansallispuistoon. Pysäköimme lähelle rantaa (Loch Lomond Shores) ja pientä ostoskeskusta, josta oli hienot näkymät järvelle. Järvellä oli runsaasti lintuja, mm. kesyjä joutsenia, jotka söivät suoraan ihmisten käsistä. Tein pienen kierroksen itsekseni kylän keskustassa ja ostoskeskuksessa nautin erinomaisen kupillisen cappuccinoa upeita maisemia katsellen.

Matkamme huipentui pieneen herttaiseen kylään nimeltä Luss Loch Lomondin rannalla. Kylän pienien mökkien sympaattisuutta oli vaikea saada tallennettua kameralla. Luss on kuulema kesäisin täynnä turisteja mm. uimarannan takia, mutta näin helmikuussa oli hiljaisempaa. Kävimme myös lyhyellä kävelyllä Quarry pathilla lähimetsässä ja ihastelimme pientä koskea/jokea. Nimensä mukaisesti 1800-luvulla täältä louhittiin liuskiveä, jota käytettiin Glasgown katoissa.

Kiirettä pukkaa

Aikamoinen viikko takanapäin! Tuntuu, ettei ole ollut energiaa eikä aikaa kirjoitella vaikka kaikenlaista on tapahtunut. Koulussa olen tehnyt pitkää päivää, koska kotona minulla ei ole tarvittavia ohjelmia koneellani. Lisäksi minut lisättiin vihdoinkin peliprojekti-ryhmään ja heidän kanssaan olen joutunut kokoustamaan aika tiheään näin alkuun.

Kävin toissa sunnuntaina Kirstyn kanssa Kelvingroven museossa, joka oli yllättävän täysi. Museossa oli esillä taidetta useilta eri aikakausilta sekä erilaisia kulttuuri- ja luonnonhistoriallisia esineitä. Museo koostuu 22 galleriasta, joissa on esillä yhteensä yli 8000 esinettä. (Edelliset pari lausetta nappasin laiskuuttani suoraan Wikipediasta)

Museo näytti ulkoapäin aika suurelta, mutta näyttelyt kiersi kuitenkin hyvin läpi kolmessa tunnissa, mikä oli museovierailuun sopiva aika. Alakerrassa oli paljon täytettyjä eläimiä ja ennemminkin lapsille ja lapsiperheille tarkoitettuja huoneita. Yläkerta oli rauhallisempi, koska näytillä oli lähinnä taidetta. Näin paljon kauniita ja inspiroivia maalauksia, mutta erään skotlantilaisen herra E.A. Hornellin maalukset tuntuivat erityisen kiinnostavilta ja kutsuvilta.

Täytettyjen eläinten vieressä... täytetty Elvis?

Lempparini: The Coming of Spring, 1899 E.A. Hornell

Keskiviikkona pääsin vihdoin Andyn bändin, Inuitin, keikalle. Keikka oli tällä kertaa vähän erikoisempi, koska kyseessä oli Glasgow Youth Film Festivalin loppujuhlat. Olo oli vähintäänkin outo, kun tajusin, että tilaisuus on alkoholiton ja ikäraja vaivaiset 12! Tarjolla oli ilmaisia virvokkeita, mehua, limsaa, karkkia, voileipiä... ja tilat täynnä kikattavia teini-ikäisiä. Voin kertoa, että tunsin itseni aika vanhaksi. Päätimmekin yhdessä tuumin Andyn ja bändin muiden jäsenten Chrisin ja Darrenin kanssa karata kaljalle lähipubiin ennen keikkaa. Vaikka en Inuitin kaltaista musiikkia ole juuri koskaan kuunnellut (genreltään he ovat kuulema alternative experimental ambient post-rockia (?)) tykkäsin keikasta ja haluaisin päästä heitä katsomaan uudestaankin.

Portaikosta sai hyvät näkoalat lavalle

Vietin Kirstyn, Andyn ja Adamin kanssa perjantaina ystävänpäivää (käänsimme tämän englanniksi 'Friends Day') Valentine's Dayn sijaan. Eli siis illanviettoa, pämppäilyä ja yöelämää Skotlannin tapaan. Kävimme myös klubissa, jossa on maailman suurin pyörivä discopallo.

Happy Friends Day!

Sunnuntaina olin koko päivän retkellä Loch Lomondilla, mutta en jaksa käydä siellä ottamiani kuvia vielä läpi, joten postaus aiheesta saa odottaa seuraavaan kertaan.

Pollok Park

Nyt kun olen joten kuten tottunut elämään täällä Glasgowssa on aika tutustua siihen ja sen lähialueisiin tarkemmin. Student Tours Scotland antaa tähän loistavat mahdollisuudet. Tämä lähestulkoon yhden miehen (Garyn) pyörittämä yritys järjestää edullisia ja hauskoja matkoja niin Glasgowssa kuin muuallakin Skotlannissa. Koko päivän kestävät matkat ympäri Skotlantia maksavat 15-20 puntaa ja lyhyemmat retket Glasgowssa vain yhden punnan. Aika halpaa!

Suurehko ryhmämme

Perjantaina kävin retkellä Glasgown yli sadasta puistosta suurimmassa, Pollok Parkissa. Puisto valittiin Euroopan parhaaksi puistoksi vuonna 2008 ja se on tunnettu myös Burrellin antiikki- ja taidekokoelmasta (tätä emme päässeet katsomaan, koska museo meni aikaisin kiinni) sekä skotlantilaisesta naudan alkuperäisrodusta ylämaankarjasta (Highland Cattle). Nämä sympaattisen näköiset lehmät olivat retkemme päänähtävyys, vaikka aina ne eivät tahdokaan turisteille näyttäytyä. Tällä kertaa meitä lykästi ja näimme lehmiä kahteen otteeseen: ensin vähän kauempana laitumella ja myöhemmin aivan kosketusetäisyydeltä. Ja olivathan ne aika lutuisia.

Samalle sonnalle ne nämäkin haisi kuin suomalaiset serkkunsa

Ulkonäko oli vain eksoottisempi!

Puisto ei ollut aivan henkeäsalpaava, mutta voin kuvitella, että vähän vihreämpään vuodenaikaan se on paljon kauniimpi. Pollok House -kartano puutarhoineen oli upea ja ilmeisesti paikkaa voi vuokrata erilaisia tapahtumia varten, koska kun saavuimme paikalle hääpari ja häävieraat olivat ottamassa kuvia etupihalla. Pienen kävelymatkan päässä kartanosta sijaitsi "noiduttu" puu, joka ilmeisesti toimi aikoinaan jonkinlaisena noitien kokoontumispaikkana. En kyllä ihmettele, puu oli vaikuttava, mutta samalla hieman karmiva.

Noiduttu puu ja oppaamme Gary

Sää oli perjantaina hämmentävän hyvä, itseasiassa se oli ensimmäinen sateeton päiväni täällä. Aurinko paistoi, linnut lauloivat. Ryhmämme koostui lähinnä vaihto-opiskelijoista, jotka olivat jo valmiiksi järjestäytyneet omiksi kaveriporukoikseen: oli brasilialiset, espanjalaiset, ranskalaiset jne. Näihin porukoihin, jotka puhuivat kaikki tietenkin omaa kieltään keskenään, oli vaikea tutustua. Oppaamme Gary oli hauska, kuivalla huumorintajulla varustettu skotti, joka tuntui todella nauttivan työstään. Ja kaikki tämä maksoi vain punnan ja junamatkat (₤2,30), joten eiköhän sitä tule lähdettyä näille reissuille uudestaankin.

 

Yksin kotona - Glasgow edition

Jippijaijee! Kurssit ovat vihdoinkin lyöty lukkoon. Olinkin jo viime viikolla alkuviikosta hermoromahduksen partaalla, kun mitään ei tapahtunut. Viime postauksessa kirjoitin, että tästä on suunta vain ylöspäin, mutta eihän se tietenkään pitänyt paikkaansa. Kukaan ei vastannut meileihini eikä lähettänyt meiliä vaikka oli luvannut, enkä tiennyt missä minun olisi milloinkin pitänyt olla tai kehen ottaa yhteyttä. Olin aivan hukassa. Onneksi eräs mukava heppu otti minuun yhteyttä keskiviikkona ja pahoitteli, ettei kukaan ole vieläkään ehtinyt katsoa kanssani, mitä haluan opiskella. Sen lisäksi, että pääsin tämä mukavan, ymmärtäväisen ja auttavaisen herran (joka puhui ymmärrettävää amerikan aksenttia!) juttusille, tapasin myös muutaman muun opettajan, jotka tuntuivat olevan aidosti kiinnostuneita toiveistani ja tavoitteistani. Heidän takiaan uskoni yliopistoon ja motivaationi opiskeluun heräsivät uudestaan. Olen todella kiinnostunut kursseista, jotka minua odottavat!

Upeaa arkkitehtuuria yliopistolla...

Kävin myös ensi kertaa pyörimässä Glasgown keskustassa. Ei sitä kyllä kovin kauniiksi voi kutsua. Yksi kaveri totesi ennen lähtöäni, että Glasgow on harvinaisen ruma kaupunki. Jollain tavalla pidän tästä paikasta kuitenkin, vaikka kaikkialla on likaista ja ränsistynyttä.... ja märkää ja kylmää. Odotan innolla, että pääsen näkemään muuta Skotlantia ja etenkin Edinburghia. Vaikka Glasgow voi ajoittain olla vähän masentava kaupunki, sen asukkaat vaikuttavat todella mukavilta, lupsakoilta ja huumorintajuisilta. Aksenttiakin olen oppinut ymmärtämään jo aika hyvin, Tänäänkin luennolla opettaja puhui todella vahvaa aksenttia, mutta ymmärsin häntä täysin!

Buchanan Street - ostoskatu keskustassa

Loppuviikosta minua odottikin jymy-yllätys... Kämppikseni lähti torstaina vanhemmilleen parin päivän reissulle ja koska minulla ei perjantaina ollut koulua, päätin jäädä asunnolle tekemää rästiin jääneitä tehtäviä. Iltapäivällä, kun olin lähdössä käymään kaupassa, en saanut asuntomme ovea auki! Avaimeni ei vaan käynyt lukkoon! Ovemme on siis sellainen, että se pitää aina lukita perässään, kun tulee ja menee, ja avata avaimella molemmilta puolilta. Olin siis jumissa sisällä lauantai-iltaan asti. Omat syötäväni loppuivat, mutta sain Kirstyltä luvan syödä hänen ruokiaan. Hänellä oli onneksi myös yksi ylimääräinen avain, jonka toimivuuden testasimme lauantai-iltana. Aluksi minua ei juurikaan harmittanut, etten päässyt lähtemään minnekään, kun ei minulla oikeastaan ollut mitään tärkeää menoa. Lauantaina Andy kuitenkin pyysi minua mukaan bändinsä keikalle Edinburghiin ja enhän minä mihinkään päässyt! Mietin jopa, että olisin kiivennyt ikkunasta ulos, mutta asumme kolmannessa kerroksessa, eikä taloissa täällä ole edes palotikkaita! Kirsty päästi minut vapauteen, kun hän palasi reissultaan illalla ja lähdimme Adamin luokse juhlistamaan vapautumistani. Andy liittyi bändeineen joukkoomme myöhemmin yöllä. Kivaa oli jälleen ja sain lisäkosketusta Skotlantilaiseen alkoholikulttuuriin.

Asumme vanhassa koulussa, joka kunnostettiin asuinkäyttöön 2005

Gluteenitonta ruokaa täältä on ollut vaikea löytää. Etenkin yliopistolla ruokalat ja kahvilat myyvät lähinnä leipiä, piiraita, pizzaa, kakkuja, muffinsseja ja keksejä. Suurimmassa osassa salaattejakin on pastaa, ja ne muutamat missä ei ole, menevät parempiin suihin samantien. Olenkin alkanut ottamaan omia eväitä mukaan varmuuden vuoksi, mutta mieluummin söisin lämmintä ruokaa lounaaksi. Kaupassa gluteenittomat tuotteet eivät ole niin hyvin esillä kuin Suomessa eikä valikoimaa ole läheskään yhtä paljon. Joitain tuotteita, mitä käytän Suomessa usein ja jotka löytyvät lähes jokaisesta vähän isommasta suomalaisesta kaupasta, ei löydy täältä ollenkaan. Joitain tuotteita olen löytänyt terveyskaupoista, mutta hinta on ollut niin päätä huimaava, että ne ovat jääneet hyllyyn. Onneksi löysin todella hyvän ja edullisen englantilaisen verkkokaupan, josta saan kaiken tarvitsemani. Menimme Kirstyn kanssa hakemaan vähän dagen efter -mättöä KFC:stä sunnuntaina, koska KFC on ehdottomasti lempipaikkani kaikista pikaroskaruokaloista. Ja oi, olihan se ihan hervottoman hyvää! Otin tietoisen riskin leivityksen kanssa ja tänään olen saanut kärsiä siitä: hirveät vatsakivut ovat kiusanneet koko päivän (polvet eivät ainakaan vielä ole poksahtaneet). Melkein tekisi mieli sanoa, että KFC oli kaiken tämän kivun arvoista.

Näkymä eteisen ikkunasta + Kirstyn laina-auto

Tästä suunta voi olla vain ylöspäin... ?

Aikaisemmin en tainnut kirjoittaakaan siitä, että tulin tänne tosiaan jo viikko sitten koska ensimmäisellä viikolla yliopistolla oli tutustumisviikko vaihto-opiskelijoita varten. Aikataulu ja ilmoittautumisohjeet yhteisille aktiviteeteille tuli sähköpostilla lähtöäni edeltävänä perjantai-iltana. Noh, selailin sitten tapahtumat läpi sunnuntai-iltana, kun pääsin perille, ja yritin ilmoittautua niihin, mutta ne olivat kaikki täynnä yhtä lukuunottamatta: Pampering Afternoon perjantaina. Senkin jouduin lopulta perumaan, kun makasin kuumeessa kämpillä. Missasin siis kaikki vaihto-opiskelijoille tarkoitetut vapaa-ajan tapahtumat. Iltabileisiin pämppäämään en ole jaksanut lähteä, mutta päivätapahtumat olisivat olleet kiinnostavia ja hyödyllisiä. Tänään sain kuulla, että tapahtumiin olivat saaneet ängettyä itsensä mukaan myös sellaiset opiskelijat, joilla ei ollut osallistumiseen oikeuttavaa lippua... Eihän suomalaisella "kiltillä tytöllä" tällainen käynyt edes mielessä. Jotenkin ottaa takaraivoon, miten kaikki on täällä koululla järjestetty.

Kevätlukukausi alkoi virallisesti tänään... ja sen kyllä huomaa. 

Mielenkiintoinen on myös se, miten koulu valvoo oppilaiden läsnäoloa. Jokaisessa luokassa on kortinlukija, johon oppilaan pitää luokkaan saapuessaan käydä piippauttamassa opiskelijakorttinsa, jotta hänet lasketaan läsnäolevaksi oppitunnille. Myöhässä saa olla 15 minuuttia, mutta jos tästä myöhästyy yhtään enempää... sitten vaan ei ole tunnilla läsnä eikä asialle oikein voi mitään. Siinä ei anteeksipyytelyt auta. Jos myöhästymiselle on hyvä syy, ilmeisesti silloin voi käydä täyttämässä jonkinlaisen kaavakkeen jossain toimistossa, ja sitten harkitaan oliko syy tarpeeksi pätevä. Kaikilla kursseilla on läsnäolopakko ja jos on poissa ilman pätevää syytä, ei pääse kurssista läpi. Samoin menetellään kurssitöiden ja tehtävien kanssa - myöhässä palautettuja ei oteta vastaan. Aikamonen natsi-meininki, mutta koskee tasapuolisesti kaikkia. Toisaalta tämä on vaihtelua, kun vertaa oman koulun perseilyyn, jossa opiskelijat tulevat ja menevät miten huvittaa ja kursseista pääse läpi vaikka ei tehtäviä palauttaisikaan. Itse meinasin jo heti ensimmäisenä aamuna unohtaa piipata itseni läsnäolevaksi, pitää siis olla tarkkana!

Loppuviikosta testasin myös linja-autoliikennettä. Liikenneyhteydet kämpältä keskustaan ovat oikein hyvät: parikin eri bussia ajaa noin 10 minuutin välein suoraan keskustaan noin 20 minuuttia. Rahastussysteemi bussissa on aika erikoinen: jos matkustaja haluaa maksaa matkansa kertamaksulla, summan on oltava tasaraha (1,90 puntaa) koska rahaa ei anneta takaisin. Lootassa, johon rahat tiputetaan, lukee "pounds preferred", joten ilmeisesti siitäkään ei oikein pidetä, että matkustaja haluaisi maksaa tasarahalla eli hiluilla. Halutessaan matkustaja voi kuitenkin kirjeitse pyytää liikennelaitokselta ylimääräisenä maksettuja rahojaan takaisin - tästä pitää tietenkin olla kirjalliset todisteet liitteenä jokaisesta bussimatkasta. Lisäksi kertamaksu käy vain yhteen bussimatkaan kerrallaan ja vaihtoja ei hyväksytä. Jokaiseen bussiin pitää siis maksaa kertamaksu uudestaan. Kuukauslippu, joka maksaa 38 puntaa, tuntuu liian kalliilta, koska saan Kirstyltä todella usein kyydin yliopistolle ja usein takaisinkin.

Tuttu naama bongattu lounaalla. Finn ice...?

Ensimmäinen viikko täällä ei siis oikein ole mennyt putkeen. Kaiken kruunasi vielä se, että olin sairaana ja kuumeessa loppuviikon. Itseasiassa sen jälkeen kun sairastuin, en ole palellut niin pahasti kuin aikaisemmin. Kun kuume laski, jopa hikoilin! Se oli kaikesta huolimatta mukavaa! Olisiko palelu sitten ollut alkavaa flunssaa, en osaa sanoa. Kurssivalinnat koululla eivät ole vieläkään selvinneet vaikka opetus on jo alkanut (kohta alkaa ahdistaa, jos ei ala pian tapahtumaan). Ilma on ollut hyvin harmaa, sateinen ja tuulinen (aurinko on välillä kyllä pilkahdellut), mutta tätä tietenkin osasin odottaakin. Positiivisia asioita ovat olleet ne uudet paikalliset ihmiset, jotka olen onnistunut täällä tapaamaan, vaikka heitä vasta kourallinen on ollutkin. Kevättä kohti sää paranee myös jonkin verran, vaikka ihmeitä ei kannatakaan tässä kaupungissa sen suhteen odottaa. Glasgow sijaitsee kuulema maantieteellisesti sellaisessa paikassa, jossa sataa aina.